Omatoiminen varautuminen
Pelastuslaki 8§
Rakennuksen omistaja ja haltija, teollisuus- ja liiketoiminnan harjoittaja, virasto, laitos ja muu yhteisö on velvollinen asianomaisessa kohteessa ja muussa toiminnassaan
- ehkäisemään vaaratilanteiden syntymistä
- varautumaan henkilöiden, omaisuuden ja ympäristön suojaamiseen vaaratilanteissa
- varautumaan sellaisiin pelastustoimenpiteisiin, joihin ne omatoimisesti kykenevät
Yrityksen tai laitoksen kohdalla omatoiminen varautuminen edellyttää vähintään seuraavaa:
- toimintaan liittyvät onnettomuus- ja vahinkovaarat on selvitetty ja tiedostettu
- onnettomuudet ja vahingot pyritään ennalta estämään. On selvitetty, kuinka toimintaa voidaan jatkaa erilaisessa häiriötilanteissa ja tarvittaessa valmiuslain (1080/1991) tarkoittamissa poikkeusoloissa.
- Onnettomuuksien varalta on valmistauduttu pelastustoimiin: toimintaohjeet on laadittu, henkilökunta on koulutettu, tarpeellinen välineistö hankittu. Tarkoituksena on omatoimisesti pelastautumalla, pelastamalla, suojautumalla, ensiapua antamalla ja muilla keinoin rajoittaa ja lieventää vahinkoja välittömästi vahingon tapahduttua, jo ennen kuin viranomaisapu on ennättänyt paikalle
Pelastuslaki 9§
Suunnitteluvelvoite
Yrityksen ja laitoksen on pääsääntöisesti laadittava kirjallinen pelastussuunnitelma (ent. turvallisuussuunnitelma), jossa se selvittää omatoimisen varautumisen järjestelynsä.
Pelastussuunnitelmassa vaadittavat tiedot voidaan yhdistää muuhunkin suunnitelmaan esim. yrityksessä, joissa toiminta perustuu laatujärjestelmään, erillistä pelastussuunnitelmaa ei tarvita vaan pelastussuunnitelma ja toiminta voivat olla osa laatujärjestelmää.
Kaikkiin asuinrakennuskiinteistöihin, joissa on yli neljä asuntoa, on laadittava pelastussuunnitelma (entinen turvallisuussuunnitelma).
Yleisötapahtumaan, jossa henkilö- ja paloturvallisuudelle tai ympäristölle aiheutuva vaaran tai mahdollisen onnettomuuden aiheuttamien vahinkojen voidaan arvioida olevan vakavat, tapahtumaan osallistuvien henkilöiden, suuren määrän tai muun erityisen syyn johdosta, on laadittava pelastussuunnitelma.
Tapahtumia, joissa on oltava pelastussuunnitelma
- konsertit
- yleisömäärältään suuret tapahtumat
- yleisötilaisuuksiin, joiden järjestämisestä on haettava lupa poliisilta
Henkilömäärältään pieniin tapahtumiin ei pelastussuunnitelmaa vaadita. Poikkeuksina tapahtumat joissa
- käytetään erikoistehosteita tai vaarallisia aineita
- laitteet tai välineet ovat tavanomaisesta poikkeavia
- onnettomuusriski on tavanomaista suurempi
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen yhdyshenkilö omatoimiseen varautumiseen liittyvissä asioissa on johtava turvallisuuskouluttaja Ansa Komi puh (05) 616 7037